Reformaatio 500+1

Merkkivuosi meni mutta toivon, että teema ei heti unohdu. Muistutan jatkuvan uudistumisen, myös terveellisen kriittisyyden tärkeydestä. Vuoden ”Reformaatio 500+1” teemaksi sopisi yleisempi uskontokeskustelu ja kristinuskon kolmas vuosituhat. Paavalin puheista luemme ”…koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on” (1Tess 5:21). Saamme myös kehotuksen harjoittaa ymmärrystä ja harkintaa, että ”osaisitte erottaa mikä on tärkeää” (Fil 1:10). Ajallemme ovat ominaisia näkemyserot kirkon ja erilaisten kuppikuntien mm herätysliikkeiden välillä sekä laaja autio vyöhyke, joka erottaa akateemisen teologian ja Vartijan edustaman pohtivan teologisen keskustelun ja toisaalta fundamentalistisen tosi-uskovaisuuden ryhmittymät. Vilkkaampi ja suorapuheisempi yhteys oli voisi virkistää seurakuntien nuupahtanutta elämää.

Jatkuvan reformaation ja maailmanlaajuisen uskontokeskustelun tärkeyttä alleviivaa Katolisen kirkon tilanne, jota kuvaa Matti Myllykosken erinomainen artikkeli Gianluigi Nuzzin kirjasta (Vartija 16.3.2018) . Tunnen sympatiaa Katolisen kirkon rivijäsenien – monet tuttaviani – kohtaan. On riemukkaan hämmentävää tuntea millainen veljeyden ja yhteisyyden tunne voi syntyä sivistyneesti maallistuneiden ja opin nippeleihin tympääntyneiden katolisten ja protestanttisten kristittyjen välille. Nasaretin kiehtovaan persoonaan liittyvä heimotunne riittää. Vaikka olen toista mieltä isosta oppipaketista paavin viran teologiasta Marian palvontaan, toivon lämpimästi terveyttä ja menestystä veli Franciscukselle. Hän voisi onnistuessaan olla maailmanlaajuisen uskontokeskustelun, ”globaalireformaation”, tärkeä promoottori.

Kristinuskon yhteisön – ja oikeastaan myös juutalaisuuden – läpäisemä oleellinen jakolinja kulkee historiaa ja tutkimusta vähättelevän raamattunäkemyksen ja toisaalta jatkuvasti uudistuvan, tutkivan ja pohtivan reformaation ajatuksen välillä. Yksi kristinuskon ainutlaatuinen piirre on, että uskontomme kirjalliset aarteet myönnetään ihmisen kirjoittamiksi, jolloin niitä voidaan tutkia, sijoittaa syntyhistoriansa kehykseen, vertailla käännöksiä jne. Tämä on täysin toinen asetelma kuin vaikka islamin Koraani, jonka katsotaan tulleen maan päälle yliluonnollisen ilmestyksen saneluna, jolloin ns alkuperäinen Koraani on koskematon, sitä ei voi periaatteessa kääntää – ainoastaan resitoida ja tulkita.

Kristinuskon piirissä on mahdollista kukoistaa Raamatun tutkimus, historiatieteen, kielitieteen, kulttuuriantropologian työvälinein. Ikävä vain, että kristinuskon piirissä vaikuttaa voimia, jotka halveksivat ja jopa demonisoivat sellaista tutkimusta, joka analysoi Raamatun jakeita kriittisen hermeneutiikan kehyksessä. Tiedän sohivani muurahaispesää mutta olen sitä mieltä, että raamatullisuudesta uhoavien kuppikuntien olisi syytä pohtia pyhien kirjoituksien vääristyneen palvonnan vaaraa. Jos kirjoitukset irrotetaan syntyaikansa kehyksestä ja kielletään ihmisyyden vaikutukset, tuloksena on jakeiden ylitulkintaa, suvaitsemattomuutta, julmuutta. Kirkollisen keskustelun puheenvuoroja hallitsee kumminkin, kuten tavallista, suuri hätä Raamatun jakeiden erehtymättömyydestä. Erään suljetun verkkofoorumin taannoisessa raamattunäkemyksiä koskevassa ajatuksenvaihdossa ollut nimimerkin puheenvuoro on kuvaava:

”Vilpittömälle ja Jumalaa pelkäävälle kristitylle taas ei ole ollenkaan vieras ajatus siitä, että Jumalan sanaa pidetään erehtymättömänä, Pyhän Hengen inspiroimana ja kokonaan Jumalan sanana. Se on itsestäänselvyys, jonka tunnustamisesta voidaan jopa nähdä ero oikeitten uskovaisten ja valhekristittyjen välillä: sanon vielä: Yksikään Jumalan Hengestä syntynyt ei kiellä koko Raamatun olevan kannesta kanteen erehtymätöntä Jumalan sanaa. Liberaalisuskoisuudelle tämä on vieras ajatus mutta kristillisyys perustuu juuri Jumalan sanaan, Pyhään Raamattuun enkä usko, että yksikään todellinen uskovainen koskaan saattaa kieltää, epäillä, asettaa kyseenalaiseksi yhtäkään Raamatun jaetta.”

Moititun liberaaliuskoisuuden tahra on myös Jeesuksen sanoman väitetty kaventuminen ”vain” eettiseksi julistukseksi. Saman kirjoittajan viestissä yllätyin väitteestä, että kristinuskon humaani eettinen ydin, kultainen sääntö ja rakkauden kaksoiskäsky ovatkin ”naivia maailmansyleilyä” ja kristinuskon ”siirappiydin”.

Maailma sairastaa ja örveltää. Etiikan pelikirjaa totisesti kaivattaisiin. Oireina vaikkapa valtaapitävien sikailu, rellestyksen eetos duunareista julkisuuden idoleihin tai kansankellokkaiden leikit mitä oudompien Tosi-TV perversioiden parissa. Suvaitsemattomuus vieraita kulttuureja ja muukalaisia kohtaan, valhemedia, vihapuhe ja trollaus leviävät epidemian lailla. Itsekkyyden ja ahneuden seurauksena eriarvoisuuden kasvu ja ympäristön kärsimys kerskakulutuksen alla. Kristillisen etiikan uudistavaa julistusta tarvittaisiin eheämmän ihmisyyden ja terveemmän kulttuurin ravinteeksi. Ei hurmostrippejä vaan kohtuullista tolkun elämää ja lähimmäisen huomioon ottamista. Tässä voisi olla kristinuskon globaali työnäky. Vuorisaarnan etiikka, tuo kristinuskon ”siirappi-ydin” voisi edelleen olla rautainen asia, joka saisi täyttää kirkkoja ja stadioneja rock-hemmojen mittakaavassa. Aiheesta lisää artikkelissani ”Halkeaako kirkko?”

Näen tässä kristillistä kirkkoa haavoittavan jakolinjan ja Vapahtajan perinnön turhentamisen. Raamatun luennassa tasapainoillaan kirjaimellisten ja vertauskuvallisten ymmärrystapojen kesken. On hupaisaa millaisiin monimutkaisiin spekulaatioihin ja logiikan kuperkeikkoihin turvaudutaan, kun yritetään sovittaa Raamatun ehdottoman erehtymättömyyden väittämä yhteen arkipäiväisen jokamiehen kokemuksen kanssa. Raamatun arvovalta, painavuus, merkitys ja voima kristillisen maailmankatsomuksen ravintoastiana tulisi parhaiten pelastetuksi, jos Jeesuksen sanoman seuraajat rohkaistuvat ottamaan vakavasti Raamatun historiallisuuden ja vuosituhansien kulttuurin vaikutukset.

Jatkuvan reformaation hengessä on oikein myös paneutua kriittisesti 500 vuoden takaisen kiistan molempien (oikeammin kaikkien) osapuolten tekosiin. Paavin kirkon rappio ja siten reformaation oikeutus tunnustetaan laajasti, myös katolisessa kirkossa. Tasapuolisuuden vuoksi on arvioitava myös reformaattoreiden (Luther, Zwingli, Calvin, jne) tekemisiä. Tunnettu murahdus saatanan tunareista ei osu tässäkään ihan harhaan, vaikka hyvän tarkoituksen perässä oltiin ja ilmeisen oikeaa asiaa ajettiin. On uskallettava tarpeen mukaan arvostella mitä Calvin ja myös Luther ovat edustaneet ja kirjoittaneet. Suositan tutustumista kahteen dokumenttiin, joiden uskoisin puhuttelevan. Teologinen aikakauskirja 4/2017 julkaisi huolelliseen tutkimukseen perustuvan artikkelin

”Matti Myllykoski: Reformaatio, väkivalta ja omatunto: Jean Calvinin ja Sebastian Castellion kirjallinen sota vuodelta 1554”. Kirjoitus tarjoaa järkyttävän ajankuvan reformaation ajan kirkollisesta elämästä. Varsinainen kohde on Lutherin aikalainen, reformaattori Jean Calvin, mutta 500 vuotta taaksepäin katsottaessa näemme jopa rumien vääryyksien rehottavan protestanttisen uskomme isojen nimien ajattelussa. Toinen kepeämpi, mutta herkullisen opettavainen dokumentti on Perttu Häkkisen radiodokumentti https://areena.yle.fi/1-4017566 . Siinä mm ilmenee sattuvasti, miten tosiuskovaisuuden piirissä voidaan olla ”jumalapäissään” siinä missä ryhdin puuttuessa toisessa kodissa hillutaan ”humalapäissään”. Lopuksi pari terveellistä sitaattia. ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden!” (Matt 22: 23) Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt (Matt 22:37). Tämän ajan kivitystuomiot voivat tapahtua vaikka haukkumalla raamattututkijoita, lipilaari-teologiaa tai naispappeja .

(Artikkeli julkaistu Vartija-lehdessä 2/2018)

Jätä kommentti