Merkkivuosi meni mutta toivon, että teema ei heti unohdu. Muistutan jatkuvan uudistumisen, myös terveellisen kriittisyyden tärkeydestä. Vuoden ”Reformaatio 500+1” teemaksi sopisi yleisempi uskontokeskustelu ja kristinuskon kolmas vuosituhat. Paavalin puheista luemme ”…koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on” (1Tess 5:21). Saamme myös kehotuksen harjoittaa ymmärrystä ja harkintaa, että ”osaisitte erottaa mikä on tärkeää” (Fil 1:10). Ajallemme ovat ominaisia näkemyserot kirkon ja erilaisten kuppikuntien mm herätysliikkeiden välillä sekä laaja autio vyöhyke, joka erottaa akateemisen teologian ja Vartijan edustaman pohtivan teologisen keskustelun ja toisaalta fundamentalistisen tosi-uskovaisuuden ryhmittymät. Vilkkaampi ja suorapuheisempi yhteys oli voisi virkistää seurakuntien nuupahtanutta elämää.
Isänmaan raidat
Vuoden 1918 muistelu antaa aiheen pohtia Suomen traagista jakoa punaiseen ja valkoiseen. Isäni suku tulee Padasjoelta. Iso-äitini kotitalo oli paikkakunnalla tunnettu rakastettavista tuumiskelija-persoonistaan. Iso-äitini nuorin sisko oli kynäilijä, joka haaveili nuorena mm kirjailijaksi ryhtymisestä. Hän kirjoitti vuosina 1917-1919 huomioitaan päiväkirjaan, joka äskettäin löytyi tätieni papereista. Autenttinen kuvaus 14-15 vuotiaan neidon silmin tunnelmista Padasjoella keväällä 1918, jolloin pitäjä oli valkoisen ja punaisen Suomen rajalla, tilanne vaihteli ja kansa jännitti, pelkäsi ja rukoili. Talon väkeä arvostettiin molemmilla puolilla ja heidän pirttiinsä tulivat rintaman tilanteen mukaan – kyselemättä – vuoroon kummankin puolen taistelijat.
Tarvitaanko kansainvälinen julkisen sanan neuvosto?
Valhemedia, valeuutiset, trollaus, trollitehtaat ja vihamielinen hybridi-vaikuttaminen kuvaavat tämän ajan media-skeneä. Vaikutukset ulottuvat kansalaisten turvallisuuteen, kulttuuriin ja ajan ilmapiiriin. Tämä tapahtuu aikana, jolloin maailmaa myllertävät monet kulttuurin murrosprosessit, sodat ja pakolaisaallot, maailmankatsomusten ja uskontojen väliset todelliset tai provosoidut jännitteet. Globaaliksi paisunut informaation koski, verkkomedian eri järjestelmät ovat rakentavien tarkoitusten lisäksi erilaisen konnuuden alustana.
On aika kysyä, tarvitaanko kansainvälisen yhteistyön elin, Mediatuomioistuin tai -raati, jolla olisi valtaa arvioida mediasisältöjen laatua ja todenperäisyyttä ja seuloa esiin selviä virheitä ja vahingoittamiseen tähtääviä sisältöjä ja motiiveja.
Lue lisääTarvitaanko kansainvälinen julkisen sanan neuvosto?
Kirkon skismat ja tunarit
Reformaation juhlavuosi antaa aiheen tutkailla – vakavasti mutta samalla pilke silmäkulmassa – epäsovun ja lukuisten kiistojen historiaa, jotka ovat repineet kristinuskoksi kutsutun maailmankatsomuksen, uskonnon ja kulttuurin tuhannen päreiksi. Kiistely alkoi tunnetusti heti alussa. Jo ensimmäisen vuosisadan aikana oli syntynyt useita, uskonnäkemyksiltään eroavia jaoksia, jotka tuomitsivat toisensa harhaoppisiksi.
Kivisydän ja sanan palvonta
Kristinuskon maailmanlaajuinen yhteisö on tunnetusti jakautunut tuhansiin kirkkokuntiin, suuntauksiin, lahkoihin ja ryhmittymiin. Koot vaihtelevat pienehköistä soluista miljoonien jäsenten näennäisesti yhtenäisiin kirkkokuntiin. Tunnustukselliset kirkkokunnat yleensä jakautuvat edelleen kovin eri näköisiin porukoihin. Jaon alkupisteenä on ollut usein ihanteellinen julistus-, herätys-, tuomio-, tms revival-kampanja, intomielinen julistaja, herättäjä, lahkojohtaja. Usein myös muutaman toisiaan fanittavan samanmielisen partio. Joskus aloituksena on kepeän oloinen puoliviihteellinen ihmisten yhteyden kaipuuseen perustuva harrastus/elämyspiiri, jossa teologinen sisältö on ohut ja pehmytsärmäinen.
Kuparinen, Lindstedt, Harakka ja Sipilä
Pääministeri Juha Sipilän saama kohtelu mediassa mellastavien älykköjen ja kellokkaiden taholta on ollut epäreilua ja tyylitöntä. Tämä kirjoitus on puolue-kytkösten ulkopuolelta tuleva kansalaisen tukipuheenvuoro. En puolustele Sipilän reaktiota Yle:n suuntaan vaan moitin kriitikkojen moraalia. Vaikka Sipilän kimpaantuminen häntä koskevaan asenteelliseen tiedottamiseen oli ymmärrettävää, toimintatapa oli hätiköity ja vahinkoa syntyi. Sen sijaan moitin pääministerin henkilöön menevää outoa repostelua, jossa on henkilövainon ja vihapuheen tunnusmerkkejä.
Kirkko ja parisuhde
Parisuhdesäädöksiä koskeva keskustelu kaipaa uutta tarkastelukulmaa. 
Yhteen liittynyt, keskinäiseen vastuuseen ja yhteistalouteen sitoutunut pariskunta on järjestyneen yhteiskunnan perusta. Rekisteröity parisuhde on luonteva käsite, jonka sisään mahtuu myös samaa sukupuolta olevien parisuhde ja avoliiton nimellä tunnettu yhteiselämän muoto. Jäljellä on tunne- ja kulttuuri-ristiriitoja synnyttävä kiista avio-etuliitteestä. Avioliitto miehen ja naisen laillistetun parisuhteen nimenä nousee tunnetusti historian syvyyksistä. Vanhaan instituutioon liittyneet konformistiset paineet ovat ymmärrettäviä.
Halkeaako kirkko?
Kirkon työmaa on 500 vuoden merkkipaalun kohdalla sekaisin.
Äkäilevät ryhmittymät moittivat, halveksivat, haastavat ja rakentavat juopaa suhteessa äitikirkkoon. Kirkon halkeamista jarruttaa lähinnä se, että kriitikkoryhmät nuuskivat myös toisiaan epäluuloisesti. Pahennuksen aiheita ovat raamattunäkemys, naispappeus ja suhtautuminen homoseksuaalisuuteen. Toivoisin juhlavuodeksi kokonaan toisenlaista tunnelmaa, luterilaisen kirkon arvojen ja vahvuuksien kunnioitusta. On huoli isänmaata ja Eurooppaa kannattelevan henkisen perustan terveydestä. Tarvitaan syvää pohdintaa ja myös kirkon uudistumista.
Paskaduunit, Viljami ja rahaparonit
Tulevien vuosien vaalien tärkeä teema on: Mitä hyvinvointivaltio tarkoittaa? 
Poliittiset suuntaukset ovat taivuttaneet termiä ideologiansa tarkoituksiin. Avainkysymys on tämä. Tarkoittaako hyvinvointivaltio sitä, että valtion tehtävä on luoda kansalaisille hyvinvointi? Vai onko niin, että kansalainen on itse vastuussa hyvinvoinnistaan ja tästä yhteisestä ponnistuksesta syntyy hyvinvoiva valtio? Näin voitanee kärjistää äärimmäiset painotukset yksilön ja yhteiskunnan rooleista.
Pohjoismainen malli, jota kadehditaan ympäri maailman, tarkoittaa yhdistelmää, jossa yhteiskunnan ja yksilön vastuita tasapainotetaan niin, että yhteiskunta veroa keräämällä, tulojen tasauksella ja hyvinvoinnin ja koulutuksen järjestelmiä ylläpitämällä luo perusturvaa ja yksilön mahdollisuuksia kohentaa omaa hyvinvointiaan.
Aabrahamin lapset ja uskontojen dialogi
Uskonto on jälleen osa yhteiskuntien ja politiikan draamaa. Arabikeväästä alkanut kaaos, islamistinen radikalismi ja Euroopassa pakolaiskriisi nostavat esiin kysymyksen: Onko näky kulttuurien törmäyksestä toteutumassa vai onko Huntingtonin dystopia vältettävissä? Voisiko maailmanuskontojen välille syntyä dialogi, jossa eri traditioiden maltilliset globaalin ihmisyyden kannattajat löytävät toisensa ja liittoutuvat uskontorauhan puolustajiksi?
Huonojen uutisten keskellä näkyy toivon pilkahduksia yllättävästä suunnasta.